Rotkoilua Ranskassa - canyoning Cramassouri

6/2019

Eteläistä Ranskaa tutkiessa vastaan ehti tulla monenlaisia rotkoja ja kanjoneita. Matkan loppupuolelle onnistuin järjestämään vielä toisen opastetun retken, tällä kertaa ilman lapsia. Mukaan lähti kälyni Anni, joka ei ollut päässyt Haute Jabronille kokeilemaan rotkoilua, mutta oli sen sijaan selvinnyt sujuvasti tahattoman jännittävästä omatoimiseikkailustamme Le Rieussecin kanjonissa. (Linkkien takaa löytyy kertomukset näistä.) Tämä retki sentään meni ilman suuria kommelluksia, vaikka se sisälsikin vatsanpohjassa tuntuvan "loppuyllätyksen".

Cramassouria komeimmillaan. Tästä hyppy!

Nimi: Cramassouri 

Sijainti: Etelä-Ranska, Nizzan lähellä. 43°56'0.38"P,   7°10'26.98"I

Ikäraja: Vaihtelee järjestäjän mukaan, 8-12v
Hinta 6/2019: 50e/henki (Les Piroques -retkenjäjestäjällä)
Kesto: Alle 3h (20min meno, 1,5h kanjonissa, 5min paluu + varusteiden pukemiset.)
Mukaan: Evästä ja kuivaa vaatetta (autoon), juomapullo, rymylenkkarit, uimapuku, käteistä retken maksamiseen.

Avonaista kanjonia matkan alkupuolella. Kuva: Danika Valade

 

Cramassouri on ilmeisen suosittu, koska se on aloittelijaystävällinen, sopivan lyhyt ja helpon kolmen vartin automatkan päässä Nizzasta. Löysimme parkkipaikalle helposti, ja siellä tapasimme oppaamme Robinin ja saimme tuttuun tapaan märkäpuvut, valjaat ja kypärät. Samassa ryhmässä oli myös viisi muuta, kaikki ensikertalaisia. Ajoimme vielä muutaman minuutin oppaan pikkubussilla ylävirran suuntaan, heitimme varusteet selkään ja laskeuduimme joelle jyrkkää polkua pitkin. 

 

Tässäkin kanjonissa aloituspaikka on helppo ja suhteellisen avonainen. Loiskuttelimme jonkin matkaa alvirtaan kivistä puronpohjaa kävellen ja harjoittelimme liukuasentoa pienissä liukumäissä. Melko pian meistä ohi hölkkäsi tuntuvasti kokeneemman oloinen ja raskaasti varustautunut ryhmä. Heillä oli tukevat varusteet ja reilun kokoiset pakkaukset selässä jokaisella. Parin mutkan jälkeen saimme heidät uudestaan kiinni: Kyseessä olivat paikallisen pelastuslaitoksen miehet, jotka olivat tulleet hakemaan kanjonissa jalkansa satuttanutta rotkoilijaa. Hetken kuluttua alkoi kuulua helikopterin ääntä, ja Robin kehotti meitä lisäämään vauhtia. Jos jäisimme liian lähelle helikopterioperaatiota, joutuisimme istumaan kallion alla suojassa roottorien ilmavirran irrottamilta murikoilta kunnes homma olisi valmis, ja se sotkisi aikataulut. Siispä sormet korviin ja pikamarssia alavirtaan.

Seinät kävivät jyrkemmiksi, ja pian edessä on ensimmäinen liukumäki. Niitä Cramassourissa on useita, ja ainakin alkupuolen liu'ut olivat selvästi Haute Jabronia aloittelijaystävällisempiä: Kun Haute Jabronin ensimmäisessä liukumäessä lasketaan sokkona mutkaiseen tunneliin, Cramassourissa mäki oli suorempi ja alas oli ainakin kohtalainen näkyvyys. Huomasin ajattelevani, että tämä olisi ollut lapsille huomattavasti mukavampi ensimmäinen kanjoni kuin Haute Jabron. Yhden liu'un alapuolella on tosin hieman kitsaasti uimarin pois päästävä pyörre. Robinin pyynnöstä laskin tämän mäen ensimmäisenä. Oppaan ohjeen mukaan en yrittänytkään uida, vaan annoin märkäpuvun pompauttaa itseni pintaan ja keskityin ponnistamaan seinästä vauhtia, ennen kuin vita imaisisi minut takaisin putouksen alle. Pääsin virrasta irti kertayrittämällä ja kiilasin itseni seisomaan seinien väliin. Robin lähetti toiset alas yksi kerrallaan, ja minun tehtäväkseni jäi odottaa käsi ojossa ja auttaa heidät yksitellen ylös pyörteestä.

Tämä putous piti ohittaa kielekkeen reunasta hyppäämällä. Kuva: Danika Valade

Kuka laskee ensimmäisenä? Kuva: Danika Valade

 Matkan varrelle mahtui hienoja kalliomuodostelmia, muutamia pieniä hyppyjä ja yksi parin-kolmen metrin loikka vesiputouksen vierestä. Siinä loikkapaikalle siirryttiin köydellä turvattuna, mutta se taisikin olla ainoa kohta, jossa valjaita tarvittiin. Aivan lopussa Robin sanoi meitä odottavan "yllätyksen" ja kysyi vapaaehtoista ensimmäistä laskijaa. Minähän se tietysti nostin käden pystyyn. Edessä näkyi liukumäen loiva alku, joka katosi kallion reunan taa. "Pidä jalat suorana ja itsesi tiukkana pakettina", Robin ohjeisti, ja tönäisi sitten minut liukuun. Seurasi pari metriä likumäkeä, joka muuttui yhä jyrkemmäksi - ja loppui sitten kokonaan. Putosin roiskeiden sokaisemana huomattavan pitkältä tuntuvan ajan alas, alemmas - ja molskahdin vihreään altaaseen. Kengät ja märkäpuku ovat onneksi armolliset tässä leikissä, eikä alastulo tuntunut juuri miltään. Käännyin katsomaan - liuku oli päättynyt ainakin kuuden metrin vapaapudotukseen. Ihan mahtavaa, ajattelin - ja heti perään, että onneksi, onneksi en ottanut lapsia mukaan! Hyvin meidän mukanamme olevat, ehkä 12-vuotiaat muksut näyttivät tosin mäestä selviävän, mutta omiani olisi voinut jännittää hiukan liikaa.

YLLÄTYYYYS!!!

Ison putouksen jälkeen jäljellä oli enää nyt jo helpon tuntuinen kahden metrin loikka alas seuraavaa putousta ja viiden minuutin kävely autoille. Olipa vain hauskaa taas! Rotkoilun pariin aion kyllä palata vielä monta kertaa. Ehkäpä ensi kesänä?

Seuraavaksi luvassa on joko hiukan lisää Gran Canariaa tai sitten Thaimaata, jonne suuntaamme tammikuussa 2020. Kuulumisiin!