Akumal

Dream Terrace Condominium rannan puolelta nähtynä. 

Tähän asti olen kirjoittanut Meksikon-matkastamme vain nähtävyyksien (no, toistaiseksi käytännössä cenotejen) näkökulmasta, mutta avataanpa hiukan vierailemiamme kyliä ja kaupunkejakin. Suunnittelimme matkan alunperin muutaman ydinkohdan ympärille: Välimatkat Cancunista eivä saaneet olla liian pitkiä lasten kanssa autoiltaviksi, kohteiden ympäristössä piti löytyä monipuolisesti meitä kiinnostavia nähtävyyksiä ja lisäksi halusimme välttää ruuhkaisimpia turistikohteita. Kuitenkin jonkinlainen turisti-infra etenkin matkan alkupuolella oli tietoinen valinta, koska olimme kaikki ensikertalaisia Meksikossa ja tenavien kanssa sitä todella arvostaa helposti saavutettavia palveluita. Reitiksi valikoitui lopulta Akumal - Tulum - Valladolid - Isla Holbox.

Ensimmäinen kohteemme oli Akumal, pikkuinen kylä Riviera Mayalla Playa Del Carmenin ja Tulumin välissä. Halusimme pois Cancunin ja Playa del Carmenin turistivilinästä, edullisen majoituksen ja helppoja päiväretkikohteita uimarannan lähellä. Akumalia kehuttiin myös upeaksi snorklauspaikaksi, joten se tuntui hyvältä valinnalta.

Näköala Akumalin huoneistostamme

Löysimme perille Air bnb -huoneistoomme Dream Terrace condominiumiin ensimmäisellä yrittämällä... kunhan ensin onnistuimme paikallistamaan Akumalin "liittymän" valtatieltä poisuessamme. Huoneisto oli Akumalin kahden hiekkarannan, Akumal Bayn ja Half Moon Bayn, välisen tien varrella rantaviivan tuntumassa. Upealta kattoterassilta levittäytyi merinäköala ja toisella puolella riitti metsää horisonttiin asti. Toisena yönä jopa nukuimme pojan kanssa kattoterassilla aurinkotuolien pehmustepatjoilla. Oli mahtavaa katsella kirkasta tähtitaivasta nukkumaan käydessä ja ihailla auringonnousua yhdessä aamukasteesta kostean peiton alta!

Akumalin rannanpuoleinen osa on turisteille menetettyä aluetta. Siellä on lähinnä muutama marketti ja turistikauppa, hotelleja ynnä ravintoloita. Aamupäivällä turisteja saapuu kauempaakin snorklaamaan tiukasti valvottua reittiä nähdäkseen Akumalin kuuluisat merikilpikonnat. Ranta on ihan mukava hiekkaranta, muttei mitenkään erikoinen, ja riutta oli suoranainen pettymys: Hurrikaani Wilma kuulemma tuhosi yli puolet riutasta vuonna 2005, ja nykyään siellä on nähtävissä lähinnä kuolleen ruskeaa korallia ja jonkin verran kaloja niiden lomassa.

 Emme olleet valmiita maksamaan nylkyrihintaa kahdensadan metrin opastetusta snorklauksesta rannan lähellä, joten aloimme selvittää mahdollisuuksia snorklata itse. Rannan tuntumassa on poijuilla rajattu alue, joka on kokonaan suojelualuetta kilpikonnille. Sen ympäri kiertää poijuilla rajattu "tie", jota pitkin opastetut retkueet saavat uiskennella, ja koko komeutta vahtivat kajakeilla liikkuvat valvojat. Aikamme nyhdettyämme saimme uimavalvojalta pitkin hampain annetun myöntymyksen: Poijujen ulkopuolella saa uida ja snorklata maksuttakin, mutta koska opastetut retket ovat valvojien tulonlähde, siitä ei ilmeisesti mielellään huudella.

Half Moon Baylla eivät turistilaumat vaivanneet

Half Moon Bay kylän pohjoispuolella oli huomattavasti rauhallisempi ja aivan yhtä hyvä (tai huono) snorklauspaikka kuin Akumal Bayn ilmaiset osatkin, joskin siellä joutui hiukan väistelemään kiviä veteen kahlatessaan. Akumal Bayn ulkolaidalla (parisataa metriä rannasta) on ilmeisesti myös riutta. Sinne asti emme kuitenkaan uineet joten en osaa sanoa oliko siellä eläväisempää kuin lahdella.

Lahtien välisellä niemimaalla oli matalia rantakallioita ja niiden välissä siellä täällä pikkuisia hiekkakaistaleita. Huoneistomme lähellä oli yksi hiekkapoukama jossa pystyi leikkimään isossa aallokossa, joskin muutaman naarmun hinnalla, sillä pohjassa oli aika paljon isoja kiviä, joita ei nähnyt kuohuvan veden läpi. Kunnon aallokkoa vastaan painiminen oli kuitenkin kymmenenvuotiaamme suosikkiaktiviteetti, ja kävimme hankkimassa mustelmia porukalla pariinkin kertaan.

Akumalin varsinainen kylä on maantiesillan verran sisämaahan rannasta. Sieltä löytyy ainakin pikkuinen marketti ja naurettavan halpa pizzeria, josta sai syötävää vielä ravintoloiden sulkeuduttuakin. Suoraan kylän halki ajamalla pääsisi myös Half Moon Cenotelle, kuulemma kauniille ja hiljaiselle uimapaikalle, jonka eräs tarjoilija meille neuvoi kun ryhdyimme juttusille. Yritimme sinne kahdesti, mutta harmi kyllä cenote oli kiinni. Siitä ei löytynyt tietoa edes nimellä googlaamalla, joten se varmaan on ihan aidosti turisteille tuntematon ja rauhallinen. Ensimmäisellä käynnillä portilla oli kuitenkin heppu, joka ilmoitti cenotelle pääsevän vain oppaan kanssa. Retki maksaisi kuulemma 900 pesoa per henki, joten kieltäydyimme kohteliaasti. Mainitsimme tästä seuraavana päivänä paikasta vinkanneelle tarjoilijallemme, joka äimistyneenä kertoi käyneensä siellä aina ilmaiseksi. "Yhdeksänsadan peson mies" jäi elämään reissulegendana, ja hänen sukulaissielujaan löytyi reissussa enemmänkin. Yritteliästä väkeä tosiaan.

Salainen pieni Cenote

Akumalissa on muuten myös hauska, pieni tutkimusretkeilykohte: Kun Akumal Bayn ja Half Moon Bayn välistä rannikkoaluetta katsoo satelliittikuvista, siellä näkyy vaatimaton vesialue. Löysin sille nimenkin jostain, mutta yllätys yllätys, en löydä enää. Eräänä aamuna, kun muut vielä nukkuivat, päätin lähteä lenkille ja etsiä kyseisen lätäkön. Olin nimittäin nähnyt rannanmyötäiseltä tieltä erkanevan jännittävän näköisiä, köynnösporttien ympäröimiä polkuja viidakkoon päin. Pari muutakin aikuista ehti herätä ennen kuin pääsin matkaan, joten lähdimme kolmestaan. Useimmat näkemistäni poluista johtivat vain tien toisella puolella olevien talojen komposteille, mutta ehkä neljäs kokeilemamme polku johti syvemmälle tiheikköön. Välillä se oli niin pieni, etten ollut ihan varma erotanko sitä enää takaisin tullessa, ja mutkia riitti. Lopulta kuitenkin päädyimme juuri sinne minne olin tähdännytkin: Ikioma pikkuinen cenote! Enimmäkseen vesi oli matalaa ja pohjakivet leväisiä, mutta reunoilla saattoi nähdä mahdollisia luolien suita. Totta puhuen en ole varma oliko se cenote vaiko vain ihan tavallinen lampi, mutta sen etsiminen oli oikein hauska aamulenkki! Retki oli siinäkin mielessä onnistunut, että löysimme myös takaisin ensimmäisellä yrittämällä.

Kiipeilevä Kulkuri aamulenkillä

Yhteenvetona, Akumalista oli helppo käydä rannikon nähtävyyksillä: Monilla cenoteilla, Playa Del Carmenissa Cirque du Soleilin esitystä katsomassa ja Xcaret-teemapuistossa (monia muitakin teemapuistoja olisi ollut tarjolla). Siellä oli edullista majoittua ja turistipaikaksi edullista syödä, mutta mainosten "viehättävä, turisteille vielä tuntematon pikkukylä upeiden koralliriuttojen tuntumassa" se ei ollut. Oikein onnistunut aloituspiste kuitenkin! Isompaa supermarkettia kaipaava joutuu järjestäytymään 15-20 minuutin automatkan päähän, mutta aurinkoa, merta ja hyvää ruokaa Akumalista kyllä löytyy.

Meinasin kirjoittaa useammasta tukikohdasta kerralla, mutta tämä taas venähti. Palataan asiaan!

Cenote Palomitas: Maanalainen katedraali

Ah! Lisää cenoteja!

(Jos et tiedä mikä cenote on, kurkkaa aiempi blogiteksti Cenote Azulista.)

Eräs Meksikon-matkamme tukikohta oli Jukatanin niemimaan sisäosissa sijaitseva Valladolidin kaupunki, joka sijaintinsa, kokonsa ja palveluidensa puolesta erinomainen tukikohta omatoimiseen cenote- ja rauniobongailuun. Valladolidistakin käsin useimmille cenoteille järjestäytyminen julkisilla kulkuneuvoilla olisi ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta, sillä ne sijaitsevat usein pienten sivuteiden varressa. Vuokra-auton toimintasäteellä cenote-vaihtoehtoja oli kuitenkin enemmän kuin olisimme mitenkään ehtineet tai edes jaksaneet katsastaa, ja ilman lapsia pyöräily olisi voinut olla mielenkiintoinen optio.

Valitsimme Valladolidin ympäristön ensimmäiseksi kohteeksi kuulemma kauniin ja vähän tunnetun Cenote Sac-Auan Dzalbayn pikkukylässä. (Törmäsin siihen myös nimillä Sakawa ja Zaac Hauaj. Tämä havainnollistaa hyvin, miksi monista cenoteista on hankala löytää tietoa: Kirjoitusasuja on monta, ja niitä on hankala arvata googlausta varten.) Kolistelimme perille kuoppaista pikkutietä pitkin vain huomataksemme, että cenote oli sinä päivänä suljettu. Onneksi meillä oli suunnitelma B: Paluumatkan varrella oli cenotepari Palomitas ja Agua Dulche. Lisäksi ystävällinen (tai ainakin yritteliäs) heppu Sac-Auan portilta lähti mopolla näyttämään meille tietä, ja saikin tipin korvaukseksi vaivoistaan.

Cenote Palomitas

Palomitas ja Aqua Dulce ovat vierekkäiset luolacenotet, siskokset keskenään. Maan pinnalla oli vain parkkipaikka ja palapa-kattoinen huoltorakennus, josta löytyi vessat ja tietysti ruhtinaallisesti miehitetty lippukassa.

Sivuhuomiona: Meksikossa työtä näyttäisi löytyvän kaikille yritteliäille ihmisille. Näin turistina minulle ei tosin ollut aina aivan selvää, että kuka siitä työstä on halukas maksamaan? Esimerkiksi markettien kassoilla kurttuiset kauppakassinpakkaajat asettelivat ostokset huolellisesti kaupan pieniin ja helposti hajoaviin pussukoihin logiikalla, joka ei koskaan valjennut minulle. Heidän kanssaan näytti olevan tapana vaihtaa muutama sana aina ostosten päätteeksi. Ääriesimerkki Työstä Jolla On Tarkoitus oli suositun turistikohteen vessapaperinojentaja. Kyllä, luit oikein. Yleisen vessan ulkopuolella oli heppu, joka taitteli pätkän paperia jokaiselle vessassakävijälle, ojensi sen käteen ja hymyili ystävällisesti. Toivon todella, että sen kaverin ei tarvitse elää pelkillä tipeillä.

Takaisin cenote Palomitakselle! Pinnalta katsoen ja pikaisesti vilkaisten näkyvissä ei ollut mitään, ainoastaan harvassa kasvavia puita tasaisella maanpinnalla. Satunnaiselta vaikuttavassa kohdassa oli kaivettu aukko, josta lähtivät maan alle vievät portaat. Päivä oli varsin paahteinen, ja heti portaissa tuntui jo melkein kylmältä. Kivirappusia laskeuduttiin parvekkeelle, jolta Palomitas näkyi kokonaan: Pyöreä, katedraalimainen kammio on seiniä myöten täynnä varjoisaa vettä, johon sukeltaa syvälle auringon katon aukosta heittämä valopylväs. Jo toinen cenote, joka tuo mieleen hengelliset paikat! Ei ihmekään, että mayat kutsuivat niitä nimellä dzonot, pyhä kaivo.

Palomitas. Portaiden alatasanne oli veden alla, eli sopiva läiskyttelypaikka taaperoille

Meinasin kirjoittaa, että Palomitasissa on hiljaista (tai siis oli hiljaista, ennen kuin seikkailijaseurueemme paarusti sisään), mutta se olisi vale. Cenotessa asui muutamia lintuja, jotka sirkuttivat yllättävän paljon katonrajassa lennellessään. Muuten saimme olla aivan omassa, suhteellisessa rauhassamme melkein koko ajan. Vasta vähän ennen lähtöämme paikalle eksyi yksi turistipariskunta.



Palomitas on syvä, melkeinpä pelottavan syvä. Lipunmyyjän mukaan katosta vedenpintaan on kaksikymmentä metriä, ja pinnasta pohjaan vielä neljäkymmentä lisää. Kuten kaikissa cenoteissa, vesi oli täälläkin kirkasta ja yksinäisen auringonsäteen saattoi näädä jatkavan aina vain syvemmälle... ja syvemmälle... kunnes niskakarvat nousivat pystyyn ja teki mieli uida takaisin reunalle.

Cenoten poikki on pingotettu vedenpinnan tuntumaan muutama köysi, joiden avulla heikompikin uimari uskaltaa lähteä tutkimaan allasta. Portaita pitkin pääsee pariin kohtaan vesirajaa, mutta muuten on liikuttava uiden. Reunoilla on pari tasannetta joille pystyy kiipeämään ja joilta voi hyppiä, ja porrastasanteelta sai lainata auton sisäkumeja uimarenkaiksi. Muuten tässä cenotessa ei ole suuremmin aktiviteetteja tarjolla. Viereinen cenote Aqua Dulce oli kuvauksen perusteella hyvin samanhenkinen, joten päätimme säästää senkin sisäänpääsymaksun ja suunnata katsastamaan hieman erilaisen Cenote San Florenzo Oxmanin. Siitä enemmän sitten toisessa kirjoituksessa.

Kenelle? Cenote Palomitasin ihailu ei vaadi muuta kuin kyvyn kävellä portaita. Pikkulapsille se ei ollut kovin kiinnostava paikka, mutta seurueemme 11kk jäsen viihtyi kyllä jonkin aikaa loiskuttelemassa nilkan syvyydellä olevalla betonilattian palalla, joka oli portaiden alapäässä helpottamassa veteenmenoa. 6- ja 10v uiskentelivat aikuisten mukana uimarenkaiden kanssa sujuvasti ympäriinsä. Pienimmille tuli myös aika pian kylmä maan alla viileässä vedessä puljatessa. Jos uiminen ei ole sinun juttusi, käynti ei ehkä ole pääsymaksun arvoinen, vaikka näkymä onkin hieno.

Miinukset: Palomitas on melko äkkiä nähty. Älkää nyt ymmärtäkö väärin: cenote on upea, jännittävä ja eksoottinen nähtävyys jota saa tutkia rauhassa turistilaumoilta, mutta yksinään sen takia ei kannata mahdottoman pitkää matkaa ajaa. Viihdyimme cenotella alusta loppuun laskettuna noin tunnin.

Paljonko se maksaa?  Noin 100 pesoa aikuisilta, lapset puoleen hintaan ja vauva ilmaiseksi

Tavallinen talo ja sarja tenavia matkan varrella cenote Palomitasille

Miten sinne pääsee? Autolla. Valladolidin suunnasta ajoimme ensin Yalcoba- nimiseen kylään. Kylän läpi piti etsiä oikea tie pohjoiseen (niitä on kaksi, pidä huolta että päädyt lännenpuoleiselle!). Se ei ollut kovin hakalaa navigaattorin kanssa, ja olipa kylässä jokunen kyltintapainenkin. Loppumatka on suoraa, joskin kuoppaista hiekkatietä, jota oltiin ilmeisesti parhaillaan remontoimassa isommaksi, päällystetyksi tieksi. Cenote Palomitasille ja Agua Dulcelle vievä risteys tien vasemmalla puolella oli hyvin merkitty isolla kyltillä.

Jos haluat käydä samalla retkellä katsastamassa cenote Sac-Auan, Yalcobasta ajetaan pohjoiseen samaa tietä kuin Palomitasille mentäessäkin, kunnes saavutaan piskuiseen Dzalbayn kylään (ei näy välttämättä kuin tarkimmissa kartoissa). Cenote on kylän pohjoislaidalla, kannattaa kysellä paikallisilta jos et muuten löydä perille.

Kiitos kuvista Janne Paajala ja Tutta Lönn.

Vielä ainakin yksi, ehkä jopa kaksi cenote-aiheista postausta luvassa. Palaillaan!

Cenote Sac actun: snorklausta luolissa

Seuraavaksi Jukatanin luoliin!

Sac Actun on koko valtavan, Jukatanin alla verisuonten lailla kiemurtelevan jokiverkoston nimi. Se tarkoittaa mayaksi "valkoisia luolia". Sac Actun on myös yhden luolaverkostoon johtavan cenoten nimi, mikä teki oikean paikan etsimisestä hieman konstikasta. Sitä kehuttiin interverkon syövereissä kuitenkin niin vuolaasti, että päätin nähdä hieman vaivaa ja katsoa löytäisikö osoitetta. Lopulta löysin kohtalaisen oikealta kuulostavat koordinaatit, ja lisäksi Akumalista oli sinne helppo ajomatka. Lähdimme Sac Actuniin suosiolla aikuisporukalla, sillä kuvaukset lupailivat viileää, syvävetistä ja paikoin ahdasta luolaretkeä. Cenote Sac Actunille vievän hiekkatien varrella oli kylttejä monille cenoteille, joista käyttämäni sivustot eivät olleet kertoneet mitään. Jos olisimme olleet liikkeellä löysemmällä aikataululla, niille olisi ollut mukava pysähtyä. Ties millaisia helmiä siellä viidakossa piilottelee!

 Perillä Sac Actunilla varsin hyvää englantia puhuva opas selvitti meille hinnat ja varusteasiat. Olimme valmistautuneet etukäteen oleskeluun auringottomassa luolassa viileässä vedessä, joten meillä oli omat snorklausvälineet ja uimavaatteet mukana. Naisilla oli omat rash guardit ja legginssit lämmittämässä, miehet vuokrasivat lyhythihaiset märkäpuvut. Myös snorkkeleita ja maskeja oli tarjolla, sekä kaikille pakolliset kelluntaliivit. Olisimmepa vain älynneet vuokrata vaikka yhden tai kaksi sukellustaskulamppua! Harmi kyllä kuulimme niistä vasta jo veteen mentyämme, eikä meillä olisi tainnut olla pesojakaan taskussa tarpeeksi.

Keskellä näkyy juuripylväs, takaoikealla tippukivipylväs

Jouduimme odottelemaan opastetun kierroksen alkua parikymmentä minuuttia. Siinä ehti mukavasti kuvaamaan puissa kukkivia orkideoja ja ihmettelemään cenoten maanpäällisiä osia. Cenote Sac Actun on laaja monttu, jossa on vettä vain reunoilla. Veteen pääsee helposti portaita pitkin. Pohja on sileää, kalkkikivestä irronnutta pölyä, eikä uimakengille ole tarvetta. Räpylät on kokonaan kielletty luolan suojelemiseksi, samoin tippukivien koskettelu. Kuten muissakin cenoteissa, iholla ei saa olla mitään rasvoja tai muuta kosmetiikkaa, jotta lasinkirkas vesi pysyisi yhtä puhtaana jatkossakin.

Ryhmäämme kuului toistakymmentä turistia. Verrattaen rauhallista siis, kun luolissa oli vain yksi ryhmä kerrallaan. Joukkoamme johti hyvää englantia puhuva ja ystävällinen opas, joka kertoi mielenkiintoisia asioita cenoteista, luolastosta, alueen geologiasta ja ekologiasta.Opin esimerkiksi, että Jukatanin metsät pysyvät vihreinä kuivalla kaudella, koska eri lajit tekevät yhteistyötä ja kasvattavat valtavan pitkiä ja paksuja juurikimppuja kallion läpi aina luolissa virtaavan veden pintaan asti. Nämä juuripylväät näyttivät melkein tippukiviltä, mutta ne loppuivat järjenvastaisen näköisesti täsmälleen vedenpinnan korkeuteen, kuin leikattuna.

Kuljimme välillä uiden, välillä kahlaten. Ensimmäisessä luolassa näimme alhaalta päin pikkuisen cenoten, jonka keskellä oli saari. Auringonsäde sai sen näyttämään jonkin unohdetun jumalan pyhältä paikalta. Olisinpa saanut etsiä sen yksin! Nyt ympärillä pyörivä joukko latisti tunnelmaa.

Unohdetun jumalan temppeli

Palasimme takaisin cenoten aukolle ja jatkoimme toiseen luolaan. Seinien lähellä snorklatessa näimme miten luolasto jatkui syvälle alas ja sivuille. Tässä kohti aloin toivoa, että meillä olisi ollut omat sukelluslamput. Niitä luolien aukkoja olisi ollut hauska tiirailla tarkemmin, mutta nyt se ei hämärässä valossa onnistunut. Syvemmälle luoliin pääsee laitesukeltaen, ja joissain luolissa voi kuulemma nähdä muinaisten eläinten luita ja fossiileja. Siitä tulee cenoten toinen nimi, "Pet cemetry" eli lemmikkien hautausmaa. Jälkimmäiseen luolaan oli vedetty sähkövalot. Toisaalta vähemmän seikkailullista, toisaalta oli mukava  ihailla luolaa kokonaisuutena eikä vain taskulampun valokiilan leveys kerrallaan.

Liikkuminen Sac Actunin luolissa oli kelluntaliivin ja sileän hiekka/pölypohjan ansiosta helppoa. Uimareitti kulki välillä veteen ulottuvien stalagtiittien välistä ja vaati hieman pujottelua, mutta missään vaiheessa ei tullut klaustrofobinen olo eikä kompuroinnin vaaraa ollut. Opas vaati meitä liikkumaan tiukasti jonossa, ja suoraan sanottuna otti kyllä päähän kun en päässyt kiertelemään juuripylväitä ja tippukiviä niin paljon kuin olisin halunnut. Luolissa oli viileää, mutta pitkähihaisissa uimavaatteissa tarkenimme koko kolmen vartin reissun ihan mukavasti. Jos et vuokraa märkäpukua, kannattaa kiristää kelluntaliivi kunnolla. Se lämmittää yllättävän paljon!


Miinukset:  Eniten cenote Sac Actunissa häiritsi se, että "kaikki oli kielletty": Ilman liivejä ei saanut mennä veteen eikä jonosta saanut irrota. Ymmärrän ettei herkästi vaurioituvia, kasvavia tippukiviä saa mennä käpälöimään, mutta kokemus olisi ollut vielä selvästi hienompi jos olisimme saaneet tutkia ja löytää luolaston mutkat ja käytävät itse. Lisäksi lisävarusteiden vuokraamisessa oli vahva rahastuksen maku.

Keltaiset manaatit jonossa

Palvelut: Vessat ja pukukopit, opastetut kierrokset, snorklausvälineiden, märkäpukujen ja sukelluslamppujen vuokraus.  Ilman opasta luoliin ei pääse ollenkaan.

Kenelle? Tämä cenote sopii isoille lapsille ja melkeinpä kaikille aikuisille, jotka nauttivat turvallisesta opastetusta tutkimusmatkasta maan alle. Etukäteistiedon perusteella luulin reitin olevan vaativampikin, mutta fyysisesti vaativin osa taisivat olla cenoten reunalta pohjalle laskeutuvat portaat. Isommaksi ongelmaksi tulee varmaan lasten kanssa palelu, jos heille ei ole sopivia märkäpukuja. Pieni ahtaanpaikanjännitys ei haittaa, mutta jos kärsit voimakkaasta ahtaan- tai suljetunpaikankammosta, kannattaa jättää väliin.


Mitä maksaa?  En muista tarkasti. Noin 30e/henki, toki tietysti käteisellä ja pesoina. Lisävarusteiden hinnat olivat maan hintatasoon nähden selvästi yläkanttiin, joten nuukan kannattaa tuoda omat uimakerrastot ja lamppu, jos sattuu sellaisen omistamaan.

Miten tänne pääsee? Reitti oli helppo: Riviera Mayan rannikkomaantietä ajettiin Akumalista etelään ja käännyttiin oikealle sisämaahan Cenote Dos Ojosin isojen kylttien mukaan Chemuyilin kylän jälkeen. Edessä on heti puomi, jonka vartijalle vain sanotaan mihin ollaan menossa ja sitten vain ajellaan hiekkatietä joka aikanaan kääntyy vasemmalle ja lopulta loppuu. Bussilla ei pääse perille asti ja maantien varresta kävellen matkaa tulee kuutisen kilometriä, joten taksi tai oma auto lienee paras vaihtoehto.

Vielä ainakin yksi cenote-aiheinen postaus luvassa!

Kevättä kohti

Cenote Azul: Uima-allas Eedenissä

Jukatanin niemimaalla on tarjottavana huomattavasti hauskempia, mielenkiintoisempia ja ainutlaatuisella tavalla kauniimpia uimapaikkoja kuin missään muualla. Niistä on luvassa useampikin blogiteksti, joten nämä uniikit uimakolot ansaitsevat pienen taustaselityksen:

Kun Jukatanin niemimaan karttaa tai satelliittikuvaa katsoo ylhäältäpäin, se näyttää merkillisen piirteettömältä. Ei vuoria, ei juuri järviä ja ennen kaikkea ei yhtään jokea, vaikka alueella sataa vuodessa puolet enemmän kuin Etelä-Suomessa. Tämä johtuu siitä, että niemimaa on muinaisten koralliriuttojen jäänteistä muodostunutta pehmeää kalkkikiveä, jonka sisään vesi on vuosimiljoonien kuluessa narkertanut omat kiemuraiset polkunsa. Maanpinta pysyy kuivana kun sadevesi valuu huokoisen kalkkikivikallion läpi maanalaisiin onkaloihinsa. Kallion sisässä se jatkaa kohti merta muodostaen maailman pisimmän tunnetun maanalaisten jokien ja luolien verkoston nimeltä Sistema Sac Actun. Aika ajoin joku kohta luolastosta romahtaa, ja syntyy osittain veden täyttämä, usein hyvin syvä kuoppa eli doliini. Maya-intiaanit olivat riippuvaisia näistä makean veden lähteistä ja kutsuivat niitä nimellä dzonot, "pyhä kaivo". Espanjalaisittain dzonot vääntyi muotoon cenote.

Cenote Hacienda San Lorenzo Oxman. Kuvaaja: Janne Paajala

Cenotet ovat ehdottomasti Jukatanin niemimaan persoonallisin luonnonnähtävyys. Samanlaista tuhansien doliinien ja luolien muodostamaa piilomaisemaa ei taida olla missään muualla maailmassa (korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä). Suurimmat ja hienoimmat cenotet on selvästi merkitty ja niillä on helppo vierailla, mutta periaatteessa milloin vain viidakossa kävellessään varomaton kulkija voi astua kuoppaan, joka jatkuu... ja jatkuu... ja jatkuu... Jokainen cenote on omanlaisensa ja houkuttelee tutkimaan. Aktiivilomailijan unelmanähtävyys!

En ala tässä blogissa laittamaan cenoteja paremmuusjärjestykseen, mutta jaanpahan oman kokemukseni sekä tekemäni taustatyön. Mahdollisia cenoteja pelkästään meidän reittimme varrella oli kymmeniä, ja ehdimme käydä vain kuudella.

Cenoteja on kolmea eri tyyppiä. Luolamaiset cenotet ovat nimensä mukaan luolia, joiden katossa on yksi tai useampia reikiä. Maljamaiset cenotet muistuttavat muodoltaan korkea- ja jyrkkäreunaista ämpäriä. Avoimet cenotet ovat melko matalareunaisia, lähinnä lammen näköisiä, ja internetiä tutkimalla niitä löytyy eniten Riviera Mayan alueelta. Tunnetuimmat avoimet kaunottaret ovat pitkin rannikkoa Playa Del Carmenista etelään: Cenote Cristalino, Cenote Azul ja Cenote Jardin del Eden. (Muitakin on. Paljon.) Koska kuusivuotiaamme vietti yhden päivän mahataudissa, Cristalino jäi minulta näkemättä, mutta Azuliin pääsimme jo koko joukolla.

Cenote Azul

Cenote Azul eli Sininen cenote on metsän keskellä, ja sen ympärillä piilottelee useita pieniä, kirkkaanturkooseja cenoteja. Pääallas on suuren uima-altaan kokoluokkaa ja vaihtelee syvyydeltään matalista kahluupaikoista useiden metrien syvyiseen. Vesi on ympäri vuoden mukavasti noin 23-asteista. Juuri sopivan virkistävää lämpimänä päivänä! Kalkkikiven läpi suodattunut vesi on erittäin kirkasta eikä kalliopohjassa ole juuri lainkaan vesikasvejam joten pikkuiset tetrat ja monnit näkee kaikkialla selvästi. Pikkukalojen puuhia oli hauska seurata.

Koska pieni jännityksen nipistys on parasta kaikessa tutkimusmatkailussa, kolusimme läpi myös Azulin fyysisemmät mahdollisuudet: Pääaltaassa on noin metrin korkuinen laituri ja reilun kolmen metrin korkuinen reuna, joilta on hyvä sukellella. Kannattaa kokeilla ennen kuin hyppää, laiturin kohdalla pohjaan olisi saattanut jopa kolahtaa jos olisi oikein yrittänyt.

Loikkaa seuraava roiskahdus Cenote Azulin hyppypaikalla

Kalkkikivikallio on täynnä koloja ja kiekuroita. Parissa paikassa vedestä pääsi mukavasti kiipeämään oikotietä hyppypaikalle. Kokeneelle boulderoijalle reittejä olisi varmasti enemmänkin, mutta itse jouduin tyytymään hyppypaikan vasemmalla puolella kallioseinämää pitkin kasvavien juurten avulla ylös kipuamiseen. Matkalla tosin sain sormiini ilmeisesti iguaaninkakkaa (näitä isoja liskoja näkyi Jukatanilla paljon, myös Cenote Azulilla), ja meksikon hyönteis- ja skorpionikannan tuntien ei tehnyt mieli tunkea sormia sokkona kovin syviin koloihin. Mutta ylös pääsin!

Hyppykallio muodostaa lipan, jonka alle on helppo mennä seikkailemaan. Siellä on jopa pari pikkuista hyllyä, joille pienet ja ketterät voivat kavuta. Luolista tykkäävän kannattaa kuitenkin jatkaa laiturilta kivipolkua cenoten poikki sen takaosaan: Polun varressa oikealla, vedessä, on pieni kolo lohkareiden välissä. Se on veden alta laajempi, ja sukeltamalla pääsee järkäleiden väliseen pikkualtaaseen. Jännää.

Kun jatkaa polun päähän ja menee veteen, oikealla on pitempi, pinnalta katsoen kolmiomainen onkalo. Pinnalla se on juuri ja juuri uimarin pään mentävä, mutta veden alla on runsaasti tilaa. Ehkä metrin päässä suuaukosta vedenpäällinen osa laajenee hiukan isommaksi luolaksi, johon mahtuu ahtaasti muutama uimari. Tämä on kuin jostain Enid Blytonin lasten seikkailukirjasta: Seikkailujen Cenote! Tai ehkä Viisikko Viidakossa... Luolassa on vettä useampi metri ja reitti on ahdas (paitsi jos sukellat - veden alla on reilusti tilaa), eikä perilläkään ole oikein kädensijoja lepopaikoiksi, joten uimataito on välttämätön. Meidän auttavasti parisataa metriä uiva kymmenvuotiaamme kävi tässä luolassa aikuisen kanssa.

Jos päätät mennä luolaan tai poistua sieltä sukeltamalla ja katsot matkalla ylös, näet luolan ja cenoten laidan välillä ilmataskun elohopeamaisen läikän. Sen katto on joistain kohti HYVIN matalalla, joten jos menet sinne, nouse pintaan erittäin hitaasti ja käsi edellä, muuten saat kuhmun. Tämä on täysin umpinainen ilmatasku, mutta sinne tulee yllättävän paljon valoa kirkkaan veden läpi alakautta. Mahduimme tänne nipin napin kolmestaan. Miten siisti paikka! Hymy oli kyllä korvissa, kun ensimmäisen kerran kävin tässä hiljaisessa pikku kammiossa.

Vedenalaisia tunneleita Cenote Azulissa

Eikä se tähän lopu: Kaikki kolme koloa ovat veden alla yhteydessä toisiinsa, ja lisäksi reitin molemmista päistä cenoteen. Polun päästä ilmataskuun ja ilmataskusta luolaan on vain aivan lyhyet sukellukset, mutta luolasta lohkareiden väliseen koloon on matkaa jo kenties neljä metriä pituussuunnassa. Kovin syvälle siinä ei tarvitse mennä. Tässä kokonaan vedenalaisessa yhdystunnelissa on mukavasti tilaa uida, seiniin kolhiintuminen ei ollut ongelma, ja valoakin oli kirkkaassa vedessä aivan riittävästi. Viimeinen kokonaan vedenalainen pätkä lohkareiden välisestä kolosta cenoten pääaltaaseen on vain pari metriä pitkä, mutta siinä joutuu sukeltamaan hitusen syvemmälle kuin muissa luolissa, koska katto on toisesta päästä tuntuvasti matalampi.

Lopuksi pakollinen disclaimer: Tunne rajasi, älä mene sukeltelemaan luoliin yksin ja muista tulla AINA varovasti pintaan; matalalla olevaa kalliota ei näe kunnolla veden alta edes laseilla. Meillä oli hauskaa, toivottavasti sinullakin - omalla vastuulla!

Kenelle? Suunnilleen perus marjastajan tasoinen liikuntakyky on välttämätön, sillä veteen ei mene portaita, vaan sinne kahlataan epätasaisia reunakallioita pitkin tai hypätään. Pikkutaaperolle oli aika rajallisesti loiskuttelupaikkoja, mutta hiukan sentään niitäkin, ja matkarattaiden kanssa piti paikoin nähdä hiukan vaivaa cenotelle vievällä polulla. Leikki-ikäinen uimarenkaineen ja kymmenvuotias snorkkeleineen sekä Kiipeilevä Kulkuri urheilullisine ystävineen nauttivat paikasta kovasti!

Kalojen jalkahoitola Cenote Cristalinolla.   Kuvaaja: Tutta Lönn

Jos lähikontakti luonnon kanssa ei ole sinun juttusi, jätä väliin - täällä luonto tulee nimittäin iholle ja jopa syö sitä, jos vain maltat istua hiljaa jalat vedessä. Ne jalkahoitoloistakin tutut pikkukalat tulevat nimittäin näykkimään kantapääsi pehmeiksi, jos vain kestät kutitusta!

Mitä maksaa? Aikuiset noin 100pesoa, lapset puoleen hintaan, mutta hintahan voi muuttua.

Palvelut: Simppelit vessat, pieni turistikioski lipunmyyntipisteen yhteydessä ja hoidetut polut.

Mitä mukaan? Pieniä pesoja käteisenä tarvitaan portilla, ja uimapuku ja pyyhe tietysti. Herkkävarpainen voi hyötyä kallioilla uimakengistä, itse en kokenut sellaisille tarvetta. Aurinkovoidetta ei saa olla iholla veteen mennessä (tai sen pitäisi olla biohajoavaa, mutta en jaksanut etsiä sellaista), joten keskipäivän auringossa uidessa uimapaita/rash guard voi olla hyvä ajatus herkästi palavalle. Hyttyset eivät kiusanneet meitä eikä hyttysmyrkkyäkään saa olla iholla cenoteen mennessä, joten sen voit jättää suosiolla kotiin. Uimalasit kannattaa ehdottomasti olla, samoin pienille kellukkeet, koska syvyys vaihtelee välillä äkistikin. Snorkkeli ja räpylät... no, itse en tarvinnut, mutta moni muu tykkäsi niillä polskia. Makuasia. Myös juotavaa ja evästä kannattaa olla mukana, sillä cenotelta on harmi lähteä kävelemään portille kesken puuhien. Arvotavarat kannattaa jättää kotiin, sillä lukollista säilytyspaikkaa ei ole.

Miten tänne pääsee? Pian Playa del Carmenista etelään tien varressa on selkeä kyltti. Mikä tahansa Riviera Mayan rannikon suuntaista maantietä kulkeva pyörällinen kulkupeli kulkee aivan cenoten sisäänkäynnin vierestä, joten collectivojen (minibussien) ja bussien luulisi toimivan hyvin.  Itse käytimme vuokra-autoa.

Miinukset:
- Tunnettu ja suosittu. Kävimme lauantaina ja aamupäivällä oli vielä hyvin tilaa, mutta puolilta päivin alkoi olla jo ahdasta. Yhtiömme suosittelee arkiaamupäivää, jos et halua jatkuvasti jonottaa vuoroasi ja väistellä muita uimareita.
- Auringonottomahdollisuutta ei ole, koska metsä ulottuu cenoten partaalle joka puolella. Hieman viileämpänä päivänä viluisen uimiset saattavat siis jäädä lyhyemmäksi kuin toivoisi.
- Rajallisesti parkkitilaa. Tästäkin syystä kannattaa tulla aamulla.

Miinukset ovat olemattomia plussiin verrattuna. Käy ihmeessä, jos vain tilaisuus tarjoutuu! Jos ei tarjoudu, järjestä sellainen.

Olipa mukava palata edes näin muistoissa Cenote Azulin mielikuvitusta kutkuttaviin vesiin. Seuraavassa postauksessa lähdemme syvemmälle Jukatanin vetisiin luoliin Cenote Sac Actunin kautta. Stay tuned!

Jukatanin niemimaalla

Vietimme 2018 tammi-helmikuun vaihteessa kaksi viikkoa Jukatanilla perheen ja ystävien kanssa. Mukana oli kolme reipasta lasta (11kk, 6v ja 10v) sekä viisi melkein yhtä reipasta aikuista. Reittimme kulki Helsingistä Lontoon kautta Cancunin lentokentälle ja sieltä varsinaisiin kohteisiin Akumaliin, Tulumiin, Valladolidiin ja Isla Holboxille. Muistojen joukkoon päätyi paljon kutkuttavaa puuhaa ja mielenkiintoista nähtävää, jokunen kommellus ja vastoinkäyminen sekä monia ikimuistoisia hetkiä.

Kirjoittelen tässä tulevina aikoina sarjan Jukatanin retkeämme käsitteleviä tekstejä eri näkökulmista. Jukatanille matkaa suunnittelevan kannattaa laittaa siis laittaa Kiipeilevän kulkurin päiväkirja seurantaan varsinkin jos tähtäimessä on ensimmäinen omatoimimatka lasten kanssa, olet kiinnostunut maya-historiasta ja aktiivisesta lomailusta luontoa ihmetellen tai aiot olla Jukatanilla oma matkanjohtajasi, eli suunnittelet ja toteutat kaiken lennoista retkiin itse.

Pysyhän mukana!

Jet lag mahdollisti upeiden auringonnousujen ihailun omalta kattoterassilta loman ensimmäisinä aamuina