Kirjoitin aiemmin, että halusin kulkea Verdon-kanjonista niin suuren osan kuin mahdollista, joten otetaanpa tähän väliin lyhyt postaus sen projektin viimeisestä osuudesta. Taustaa ja maantiedettä tulee seuraavassa kappaleessa. Skippaa jos ei kiinnosta.
Aloitimme urakan pyöräilemällä kanjonin yläpäässä olevalta padolta Castellanen viehättävään pikkukaupunkiin huhtikuussa 2019. Castellanesta seuraavat parikymmentä kilometriä Point Sublime - nimiseen jokien yhtymäkohtaan taitoimme kumikajakeilla reippaassa virrassa ja välillä koskissakin meloen (siitä voit lukaista täältä). Point Sublimen ja Estellier-kävelysillan välin (16km) patikoimme ylävirtaan Sentier Martel -nimistä maisemareittiä muutamaa päivää myöhemmin (Martelista tarkemmin täällä). Estellier-sillalta eteenpäin Sentier Imbut -nimiselle vaellusreitille ehdimme vasta palatessamme Verdon kanjonille kesäkuussa 2019. Imbut on hiukan hankalampi, mutta antoisa patikka (Sentier Imbutin postaus), mutta sen päätepisteessä Verdon-joki sukeltaa kallion sisään, eli sen seuraamiseen tarvittaisiin kidukset. Kun joki pulpahtaa taas pintaan, edessä on suojelualuetta, mutta viimeiset kilometrit ennen St. Croix -järveä ovat suosittu melontakohde. Sinne olimme siis suuntaamassa nyt, kun kaikki muut turistille mahdolliset osuudet Verdon kanjonista oli valloitettu.
Tässä kohti pitäisi olla kiva ja simppeli kartta, jossa yllä luetellut nimet olisi selvästi merkittynä. Paras mitä jaksan nyt järjestää, on tämä linkki sellaiseen karttaan. Tai sitten voit katsoa Googlesta.
Ajelimme majapaikastamme Régussesta päiväretkelle kanjonin suulle. Tiesin, että kohde on suosittu, mutta toivoin että kesäkuussa ei vielä olisi mahdotonta ruuhkaa. Meinasimme ajaa ohi parkkipaikasta - sinne kääntyy huonosti merkitty pikkutie jyrkähköön alamäkeen juuri ennen Pont du Galetasia, Galetasin siltaa. Auton sai mukavasti varjoon parkkiin. Jouduimme hetken etsiskelemään kanootteja vuokraavaa hekilöä - mitään kojua ei ollut ja olimme tulleet hitusen ennen vuokraamon aukeamista, mutta nyt en kuollaksenikaan muista oliko se 10 vai 11 aamupäivällä. Joka tapauksessa, kannattaa tarkistaa aukioloajat jos aikoo melomaan kovin aikaisin. Jälleen, paikalta ei löydy minkäänlaista kioskia tahi vessaa, joten metsän reunan puskat saivat taas lannoitusta.
 |
| Parkkipaikka oli hiekkarannalla aivan joen suulla. |
Olimme hoksanneet varata käteistä kanoottien vuokraan, joten se hoitui
helposti. Myös seitsemänvuotiaalle löytyi sopiva liivi ja lapsille
hiukan lyhyemmät melat. Turistikanootit ovat erittäin vakaita, joten
niillä pääsee turvallisesti eteenpäin, vaikkei olisi ennen melonutkaan.
Virta on hyvin rauhallinen, eikä melominen vaadi sanottavammin ponnistelua. Kanoottiranta näytti myös vallan kelvolliselta uimarannaksi, mutta emme
jääneet tällä kertaa pulikoimaan.
Melojille sallittu matka ennen suojelualueen alkamista on vain pari kilometriä, joten pienimmätkään eivät ehtineet kyllästyä. Puolentoista tunnin kanootin vuokra-aika riitti helposti. Reittiä reunustavat Verdon kanjonille tyypilliset komeat kalkkikivikalliot, joissa erottuvat selvästi muinaisen merenpohjan kerrostumat. Loppumatkasta reitillä on myös leikkisä vesiputous, jonka alla voi käydä viilentäytymässä jos melanheiluttelu kovasti hiottaa. Ne yksinään olisivat jo retken arvoiset, mutta erityisen kauniin Verdon kanjonista tekee sen hämmästyttävän värinen vesi: Kirkas turkoosi näyttää kehnon tyylitajun omaavan harrastelijamaalarin valitsemalta, enkä kertakaikkiaan kyllästynyt katselemaan sitä!  |
| #nofilter |
Melontaretki oli periaatteessa onnistunut ja lapsille sopivan tasoinen puolipäiväretki. Verdon kanjonin tähän mennessä kohtalaisen eeppiselle valloittamiselle se oli kuitenkin aika vaatimaton lopetus. Reitin lopussa oleva pieni hiekkarantakaistalekin oli sen verran varjoisa ja kostea, ettei se houkutellut piknikille. Turisteja oli paljon jopa näin alkukesästä ja aamupäivällä, mikä haittasi luonnosta nauttimista - ruuhkaisimpina aikoina tänne ei ehkä kannattaisi edes tulla. Löysimme pikku vesiputouksen lisäksi yhden avaran luolakkeen, johon pääsi hieman kikkailemalla rantautumaan, mutta juuri muuta helposti seikkailtavaa reitiltä ei löytynyt. Lopullisena tuomiona sanoisin, että kanjonin valloitus kannattaisi ehkä aloittaa tästä päästä ja edetä sen jälkeen villimpiin ja vaativampiin osuuksiin, niin kanjonin loppupään huikeista kallioista ja pällistyttävän turkoosista vedestä saisi kaiken irti.
Ensi kerralla jokikävelyä tai kevyt-rotkoilua omin päin Le Toulourencin kanjonissa. Pysykää kuulolla, ja muistakaa klikata blogi tilaukseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti