Ylös Gorges du Loupia

Go!
Viimein liikkeellä! On tätä suunniteltukin. Kutkuttava maantiennälkä olikin päässyt jo kasvamaan aika tavalla. Alueen karttakin ehti sopivasti tulla postista, ja ehdin jopa varastaa viimeisestä illasta kotona tunnin sen saumojen vahvistamiseen ja yleiseen tutkiskeluun. Paperikartat, kuulkaas, niissä on sitä jotakin! Mutta ei siitä sen enempää. Pikatietoisku kiinnostuneille siitä, miten pyörien kanssa liikkuminen onnistui, ja sitten päivän matkapäiväkirjailut.


Polkupyörällä Helsinki-Vantaalle

Polkupyörä lennolle pakattuna

 Suomessa pyörän kanssa junailu on helppoa. En ollut ennen kokeillut, mutta esiin nousi lähinnä kaksi huomionarvoista pointtia: Ensinnäkin, varaa pyörälle oma 5e lippu. Polkupyörän kuljettaminen ei ilmeisesti ole mahdollista pendoliinoissa, eli IC-hommiksi meni. Toiseksi varmista, että saat istumapaikat pyörävaunuun (jos et erikseen halua vaellella pitkin junaa pyörien kiinnittämisen jälkeen). Ja ehkä vielä kolmanneksi, kuuden minuutin vaihtoaika Tikkurilassa eri laiturille hoituu myös ilman pyörien kantamista, kun malttaa vain katsoa missa ne hissit ovat. Mutta käy se kantamallakin, kokeiltu on.

Vaikka kentälle pääse näppärästi pyörälläkin, niin sieltä poistuminen oli aika hankalaa. Lyhyesti: Kakkosterminaalista pääsee tällä hetkellä ulos vain autokaistoille, joilla ei oikeastaan saisi ajella. Ykkösterminaalista pääsee, jos osaa pujotella parkkitalolle lasikattoista jalkakäytävää ja sitten pujahtaa parkkitalon läpi. Näppärää? Ei. Mutta on se näppärämpää kuin taksikaistojen ajo, kokeiltii vahingossa nimittäin sitäkin.

Pyörät sai pakattua ensikertalaisenakin suunnilleen puolessa tunnissa ja luovutettua edellisenä iltana. Tarkemmat selitykset siitä on edellisessa postauksessa jos kiinnostaa. Se oli hyvä, koska vielä tämän toiseksi viimeisen kerran kelloja käänneettiin eteenpäin juuri sinä yönä, kun muutenkin piti herätä viideltä lennolle. Kiva. Forenomissa oli onneksi halpa nukkua ja nopa hiippailla aamulla kentälle.

Kirpputorit ovat Ranskassa erilaisia

Pyörätie Nizzan lentokentän kupeessa

Nizzassa käytimme vielä tunnin pyörien viilailuun ja vaatteiden vaihtoon. Lentokentää oli oikein polkupyöräystävällinen:Pyöräbaanalle pääsi parinkymmenen metrin päässä ulko-ovista. Lisäksi autovuokraamoja ei osunut silmään yhtään, mutta helikoperitaksivuokraamoja useita. Jännä.

Kävimme Nizzan läntisen puoliskon rantakadulla lounaalla ja kaupassa, sitten viimein matkaan: Kartanlukua piti harrastaa tiuhaan, mutta ei se mitään - aurinko paistoi ja ilma tuoksui, joten ilokseenhan sitä hohhailtiin kohti pohjoista.

Matkan varrelle osui pikkukaupunki (La Colle-sur-Loup, luulisin) jossa oli katukirppis. Ajattelimme vilkaista pikaisesti, MUTTA SE EI IKINÄ LOPPUNUT!!! Kaikki ne mutkittelevat pikkukadut toisissaan kiinni istuvien kivitalojen välissä olivat täynnä kirpputoripöytiä, joilta löytyi vaikka ja mitä wanhoista musketeista barbieihin. Mutta olimme aikuisia emmekä ostaneet yhtään viinitynnyriä, piippua tai haarniskankappaletta! Nyt saa taputtaa.



Gorges du loup

La Colle-Sur-Loupin jälkeen pääsimme viimein maantielle, joka kulkee ylös Gorges du Loupia eli Loupin rotkoa. Maisemat olivat verrattoman jylhät ja tie nousi maltillista tahtia, hyvin jaksoi polkea satulalaukkujenkin kanssa. Puolimaissa on komea Courmesin vesiputous. Jos käyt täällä, niin kannattaa pysähtyä piknikille! Autoa ei saa ihan lähelle parkkiin (joko ensimmäisen tunnelin jälkeen tai sitten selvästi putouksen jälkeen), mutta pyöränpä saa. Jos kehtaa kiivetä muurin yli (korkeasta kohdasta, matalasta joutuu hyppäämään vähän hasardista paikasta), pääsee putouksen alla olevan lammen rannalle. Siinä on pieni ruoholäntti, jolla voi nauttia eväänsä putouksen ripotellessa vesisumua ympäriinsä.

Loppukanjoni oli aika samanlaista kuin alkupuolikin, eli näyttävää. Viimeinen viisi kilometria ennen päivän etappia Gréolièresia nousivatkin sitten jyrkemmin. Miehen urheilukellon (ja kilometripylväiden) mukaan nousimme sen loppurutistuksen aikana 300 metriä. Oli aika tiukka, mutta pienellä myslipatukkasantsauksella sekin tehtiin. Gréolières osoittautui pikkuruiseksi, hiljaiseksi kyläksi, jonka kaduilla oli konfetteja ja kyläniityllä liitovarjoilijoita keräilemässä silkkejään päivän päätteeksi.

Gréolièresin valtoimenaan kukkivat puut hämärtyvässä illassa

Voin varauksetta suositella Villa Regainia majapaikaksi: Pikkuinen, vain muutaman huoneen kokoinen majatalo on ystävällisin, jossa olen koskaan käynyt. Isäntäväki on avuliasta ja ystävällistä,  huone siisti ja toimiva, kylpyhuone isompi kuin makuuhuone ja ennen kaikkea emäntä tekee hierontoja. Teki todella hyvää saada selkä rennoksi päivän pyöräilyn päätteeksi! Aamiainenkin oli luksusta, monipuolista ja herkullista. Marmeladit olivat emännän tekemiä ja hunaja tien toiselta puolelta. Kaiken kruunasi se, että isäntä kaivoi aamulla autotallista kompressorin ja täytteli renkaamme optimipaineisiin ja jopa ajoi peräämme kahdesti: Ensin palauttaakseen mieheni t-paidan, sitten palauttaakseen jonkun ihan muun rintaliivit. En sitten tiedä kenen... Aviosiippani sanoin, tämä oli hyvän mielen paikka, etenkin pitkän pyöräilypäivän päätteeksi.

P.S. Hedelmäpuut kukkivat kuin hullut. Paitsi appelisiinipuissa on hedelmiä. Outoa.

P.P.S: En saa kuvia ladattua, ne siis myöhemmin. Nyt pyörän selkään, tänään kohteena on Castellane.